maanantai, 6. elokuu 2012

Uusi alku Bloggerissa

Olen tänään siirtänyt koko blogini kuvineen päivineen Bloggeriin. En olisi halunnut lähteä Vuodatuksesta, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että koko Vuodatus on hajoamassa käsiin. Bloggaamisesta katoaa kaikki ilo, jossei ikinä tiedä toimivatko sivut vai ei ja saa setviä ongelman toisensa jälkeen. Blogini jatkaa osoitteessa http://suklaaherkkuja.blogspot.fi/ Vanha osoitteeni suklaaunelmia oli nimittäin Bloggerissa jo varattu. Muutossa blogista katosivat kaikki kommentit, mutta sille ei nyt mahda mitään.  Toivottavasti kommentoijat ja muutkin lukijat löytävät tiensä uuteen osoitteeseen, tapaamisiin siellä!

lauantai, 4. elokuu 2012

Herkkupannukakku

Tämä pannukakku on tavallista pannaria tuhdimpi ja täyteläisempi, joten nimesin sen herkkupannukakuksi. Sain reseptin ystävältäni, joka puolestaan oli saanut sen lastensa hoitajalta. Ystäväni oli kerran töistä tullessaan maistanut lapsille tehtyä pannukakkua ja päätti heti onkia reseptin itselleen. Lopputulos oli nimittäin ollut se, ettei miehelle jäänyt mitään! Alunperin ohje on kuulemma peräisin Kotikokki-sivustolta (sitä en tiedä mistä se sinne on päätynyt).

Koska tähän pannukakkuun tulee sekä rasvaa että sokeria, se maistuu ihan sellaisenaankin. Nyt tarjosimme sen kanssa vielä hilloa ja kermavaahtoa, ja yhdistelmä todella vei kielen mennessään... Tämä pannari on parasta vielä lämpimänä.

8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 ½ dl sokeria
100 g margariinia

1. Vatkaa kananmunat ja maito keskenään vispilällä.
2. Lisää kuivat aineet joukkoon.
3. Sekoita lopuksi mukaan sulatettu margariini. Paista pellillä, 200 astetta n. 30 min.

 

sunnuntai, 29. heinäkuu 2012

Macaronit

Jos Vuodatuksen kuvapalvelimen tuhoutumisesta yrittää löytää jotain positiivista, niin ainakin löysin kuvia etsiessäni myös muutaman vanhan kuvan blogia edeltäneiltä ajoilta. Muutamia vuosia sitten leivoin ranskalaisia Macaron-pikkuleivoksia pariin otteeseen, joten laitanpa kuvat ja ohjeen nyt tännekin. Sitä ohjetta, jota silloin käytin, minulla ei ole enää tallella... Joten poimin tähän ohjeen Kinuskikissan loistavilta nettisivuilta, täytteet ovat enimmäkseen omia sävellyksiäni.

Taikina

3 keskikokoisen kananmunan valkuaista
1/4 tl suolaa
3½ dl tomusokeria
150g kuoretonta mantelijauhetta
3 rkl sokeria
elintarvikevärejä

Tein eri värisiin macaroneihin eri täytteet, tai lähinnä sekoitin kermavaahtoon erilaisia makuja. Punaisissa on kermavaahdon lisäksi muistaakseni mansikkahilloa, keltaisissa lemon curdia, vihreissä jotakin limettiä (esim. lime curdia) ja ruskeissa Nutellaa. Täytteitä voi halutessaan myös värjätä hieman.

1. Laita pursotuspussi valmiiksi. Ideaalia on, jos käytössä on iso pyöreä pursotinterä, mutta myös pelkkä reikä pussin päässä riittää.
2. Piirsin silloin leivinpaperin toiselle puolelle kahden euron kolikon avulla ympyröitä auttamaan pursotuksessa. Tämä on aika olennaista, jotta leivoksista tulisi nättejä ja molemmista puolista tasakokoisia. Muista kääntää paperi ennen pursotusta, jolloin kynän jälki näkyy hieman läpi, mutta lyijy ei tartu leivoksiin.
3. Erottele valkuiaiset ja laita kulhoon suolan kanssa.
4. Yhdistä tomusokeri ja mantelijauhe keskenään.
5. Vatkaa valkuaisia keskiteholla, kunnes ne ovat saaneet hieman kuohkeutta. Lisää sokeri joukkoon vatkaten, ruokalusikallinen kerrallaan.
6. Jatka vatkaamista hieman, mutta jätä vaahdosta notkeaa, älä siis vatkaa sitä kovaksi asti.
7. Kaada joukkoon koko tomusokeri-mantelijauheseos kerralla ja vatkaa taikina kunnolla tasaiseksi. Valmiin taikinan kuuluu olla pehmeää ja tasaista (ilman "huippuja").

Jaa taikina niin moneen pienempään kulhoon kuin aiot värejä käyttää. Värjää taikinat ja pursota kustakin taikinasta pellille tasaisia "lantteja". Jos lantteihin jää huippuja, voit kevyesti heilutella peltiä. Anna macaronien seistä pellillä 30 minuuttia ja varmista sitten pintakuivuus kokeilemalla sormella yhtä macaronia.

Paista macaroneja 125-150 asteessa n. 10-15 minuuttia. Anna macaronien jäähtyä ja irrota ne sitten leivinpaperista. Yhdistä kaksi lanttia laittamalla täyte väliin ja anna leivosten seistä vielä pieni hetki. Macaronit säilyvät jääkaapissa hyvänä ainakin vuorokauden ja ne voi myös pakastaa.

Toisella kerralla Macaroneista tuli tasaisempia:

sunnuntai, 29. heinäkuu 2012

Vaaleat pikkuleivät

Työkaverini leipoi poikansa ristiäisiin vaaleita pikkuleipiä, jotka sitten koristelin sokerikuorrutuksella. Koristelun lomassa tuli tietenkin maistettua muutana pipari ja totesimme reseptin toimivaksi. Laitanpa sen siis tänne myöhempää tarvetta varten. Resepti löytyi Merjan leivonta- ja askertelublogista.

250 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
8 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
½ tl leivinjauhetta
1 ½ tl vaniljasokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää kananmunat yksitellen ja vaahdota massaa samalla.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
4. Anna taikinan levätä jääkaapissa kelmun alla ainakin tunti, mielellään seuraavaan päivään.
5. Kauli taikina osissa ja ota muotilla haluamiasi pikkuleipiä.
6. Paista pikkuleipiä uunin toiseksi alimmalla tasolla 175 asteessa 7-12 minuuttia. Vaaleat pikkuleivät palavat helposti!

Taikina on aika iso, joten annoksesta tulee roppakaupalla pikkuleipiä.

Sokerikuorrutuksen ohjeen löydät täältä.

lauantai, 28. heinäkuu 2012

Vaniljaiset hillot

Tänä kesänä päätin kokeilla vaniljaisia hilloja. Tein sekä mansikka-vaniljahilloa, että mansikka-raparperi-vaniljahilloa. Hyviä tuli molemmista. Laitoin yhteen satsiin 2 kiloa marjoja/raparperiä, 1 kilon hillosokeria ja 2 pitkää vaniljatankoa halkaistuna. Kaavin vaniljatangoista siemenet kattilaan ja laitoin tangot vielä kiehumaan hillon kanssa. Sitten tietenkin poistin ne lopuksi.

Tällä kertaa käytin Quatro Staggione-hillopurkkeja ja ne olivat kyllä paljon viimevuotisia parempia. Keitin ensin purkit ja kannet. Purkitin hillon lähes kiehuvan kuumana ja jätin purkkeihin vain noin 0,5 cm tyhjää. Pitkin iltaa purkkien kannet sitten naksahtelivat ja sain jokaiseen purkkiin tyhjiön hyvän säilyvyyden takaamiseksi. Viime vuonna en millään meinannut saada purkkeja kunnolla kiinni, ne menivät aina jengoiltaan jossain vaiheessa. Ensi vuonnakin siis varmasti pitäydyn Quatro Staggionessa!

Nämäkin hillot varmasti menevät erinäisiin kyläpaikkoihin syksyn aikana, tai viimeistään joulun alla.  Täytynee vielä kehitellä purkeille kivat kannet!